Visuaalinen analyysi- tehtävä museossa.

VISUAALINEN ANALYYSI - TEHTÄVÄ MUSEOSSA

PASI RAUHALAN KOTIMUSEO

HOLVI, KOLMAS KERROS, JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO

SUOMEN TAIDEGRAAFIKOT RY:N KOKOELMANÄYTTELYSSÄ ORAVIEN AARTEITA

Otin tehtäväkseni tutustua Pasi Rauhalan kotimuseoon, sekä kotimuseon seinillä olevaan taidegrafiikan kokoelmaan (näyttely näyttelyn sisällä). Museokäynnillä mukanani olivat 6- ja 9-vuotiaat poikani. Raportoin museokäyntiä osaltaan myös heidän reaktioidensa ja havaintojensa pohjalta. Kävimme näyttelyssä kesäkuussa 2015.

Pasi Rauhalan Kotimuseo -projekti alkoi kesällä 2011 Hämeenlinnan taidemuseon piharakennuksessa. Teos oli käytännössä kolmen huoneen kokonaisuus sijoitettuna 1970-luvulle. Kotimuseo on Pasi Rauhalan kokonaisvaltainen taideteos, jossa hän pyrkii ymmärtämään aiempien sukupolvien elämää siirtämällä oman synnyinvuotensa 30 vuotta ajassa taaksepäin. Samalla hän tulee rakentaneeksi itselleen uuden identiteetin, suvun ja koko elämän. Rauhala pohtii teoksessaan, mitä hänestä olisi tullut ja mihin olisi päätynyt, jos tilanne olisi ollut toinen. Hämeenlinnan taidemuseossa esitetty kokonaisuus kietoutui 1970-luvun tapahtumien ympärille.

Oravilla Pasi Rauhalan tarinassa palataan hieman taaksepäin 1960-luvulle. Pasi, ajan ongelmalapsi, saapuu kesätöihin Jyväskylään ja asettuu asumaan Oravien perheeseen. Visiitti venyy kuitenkin paljon pidemmäksi, sillä kesän jälkeen Pasin äiti ei suostukaan ottamaan poikaansa.. takaisin kotiin. 

Kapinoivan Pasin olemassaolo perheessä näkyy erilaisina esineinä, ääninä ja päiväkirjoina.

"- Istun nyt kolmatta iltaa kotiarestissa. Sain maanantaina ”äidiltä” kirjeen, jossa hän ilmoitti, ettei kotiin ole enää paluuta. Niin oli kuulemma sovittu herra Oravan kanssa jo keväällä. Kukaan ei vain ollut vaivautunut kertomaan minulle totuutta! "

Viides Pasi Rauhalan Kotimuseo -näyttely tekee aikamatkan Pasin nuoruusvuosien Jyväskylään. Kokonaisuus sijoittuu 60-luvulle, jolloin Pasi oli kasvattilapsena Oravien perheessä. (Jyväskylän taidemuseon nettisivut).

Pasin kotimuseo avautuu Jyväskylän kaupunginmuseon kolmannessa kerroksessa, seesteisenä ja kauniina, hyvin autenttisen oloisena 60-luvun kotina. 

Koti on rakennettu pieteetillä, pieninpiä yksityikohtia myöten 60-lukulaiseksi pikkukaupungin kodiksi. Värisävyt, tapetit ja huonekalut tuovat muistoja mieleen. On hauskaa bongailla tuttuja asioita.

Alku informaatiossa annettu lupa koskea tavaroihin, riemastuttaa museokavereitani!

Pasin kotimuseo on mitä suurimmissa määrin kokonaistaideteos. Taiteilija on selvästi nähnyt vaivaa kootessaan yksityiskohtia myöten ajan henkeä huokuvan "lavastuksen".  Pidän ideasta sisällyttää näyttelyyn näyttely, kuten tässä on taidegrafiikan  osalta tehty. Kotimuseon jatkuvuuden idea on minusta kiehtova. Olisi kiva nähdä myös muut Pasi elämästä kertovat näyttelyt...

Tutkiessamme huoneistoa läpi, taustalla kuuluu lakkaamatta puheensorina, laulun tapailua ja kitaransoittoa. Emme aluksi huomaa Pasin omaan huoneeseen sijoitettua Pasi-nukkea. Pian pojat kuitenkin jähmettyvät huoneen ovelle; Pasi on löytynyt!

Pasi-hahmo kauhistuttaa lapsia, vaikka jutut ja musisoinnit ovatkin ihan sympaattisia. Päähän projisoidut liikkuvat kasvot ilmeineen ovat tehokas tapa tehdä Pasi "näkyväksi ja eläväksi". 

Yritin keventää tunnelmaa kertomalla lapsille Pasin olevan hyvin rakennettu nukke, jonka kasvot heijastetaan hyllyn alla olevasta kamerasta. Pienempi olisi halunnut heti pois...

Seikkailu jatkui puhelimen piristessä. Lapset eivät halunneet vastata lankapuhelimeen, joten minä sain sen tehdä. Nuorehko naisääni kyseli Pasia, eikä juurikaan piitannut vastauksistani :) 

Jännittävää! 

Puhelimen pirinä tyhjässä asunnossa lisäsi aavemaista tunnelmaa. Minusta ja 9-vuotiaasta jännitys oli mielenkiintoista, mutta 6-v. halusi kotiin.

Grafiikantyöt asunnossa olivat kauniita, mielenkiintoisia ja kokoelma oli monipuolinen. Näyttelyn katsominen kodin seiniltä oli jotenkin luontevaa ja työt istuivat hyvin asunnon henkeen. 

Taidemuseon työntekijältä kuulimme kotiin lähtiessä, että syksyllä Pasin seuraksi ilmaantuu tyttö... Lapsia ajatus uudesta asukkaasta kiehtoi ja mietityytti kovasti. Isompi pojista haluaisi kovasti käydä näyttelyssä uudestaan, sitten kun uusi asukki on saapunut.

Kaikenkaikkiaan näyttelykokemus oli hyvä ja ajatuksia herättävä. Ehkä taiteilija halusikin hiukan provosoida Pasin-nuken inhorealismia hipovalla toteutuksella, olihan kyseessä taide-installaatio eikä retro-sisustus- näyttely! Kaunis, nostalginen, harmoninen asunto ja epämääräinen, hiukan pelottava asukas, täydensivät toisiaan hienosti. 

Oma taidenäkemykseni on nykyisellään kaipuuta kauneuteen ja hyvyyteen, elämykseen. En kaipaa taiteesta pysähtymistä negatiivisella tavalla, maailma on sitä muutenkin täynnä. Nautin esteettisyydestä, tarinoista oli ne sitten totutettu millä tahansa taidemuodolla. Käyn paljon katsomassa nykytanssia ja niihin esityksiin on usein sekoitettu elementtejä performanssista, puheteatterista ja ne myös ovat usein visuaalisia. Samoja asioita löysin myös Pasi Rauhalan kotimuseosta.